Guns N’ Roses

Guns N’ Roses toi takaisin kunnon rokkibändimeiningin 80-luvun lopussa. Elämänmakuinen musiikki ja kunnon asenteella varustettu bändi teki taas rentuista suosittuja, kun sukkahousuhevi oli valloittanut markkinat vuosikymmenen aikana. Rähjäinen rock’n roll, jossa muusikot elivät musiikkinsa mukaisesti ei todellakaan ollut esikuva nuorisolle, ainakaan vanhempien mielestä, mutta legenda oli syntynyt. Axl Rosen ja Slashin johdolla yhtye teki kuolemattomia hittejä, jotka ovat vielä tänä päivänäkin uskomattoman mukanaan vieviä.

Kun olemme netticasinoiden maailmassa, niin sinne kaipaa välillä sellaista räkäistä asennetta, jota Guns N’ Roses edustaa parhaimmillaan. Sen musiikista huokuu voittamattomuus ja asenne, jota nettikasinotkin etsivät itselleen. Nyt NetEnt on onnistunut tuomaan yhtyeen musiikilla höystetyn hedelmäpelin riemuksemme nettikasinoille, joten pääsemme nauttimaan aidosta musiikista ja huippuluokan casinopelistä, ilman kompromisseja.guns n roses

Rokkiasennetta

Asenne on musiikissa kaikki kaikessa ja rokissa se on koko elämä. Guns N’ Roses huokuu kaikessa juuri tätä asennetta ja kun peli lähtee käyntiin, niin sen musiikki laittaa jalan hakkaamaan tahtia ja sormen klikkaamaan seuraavan kierroksen käyntiin. NetEnt on tehnyt paljon teemapelejä ja se on aina onnistunut vangitsemaan esikuvan mukaisen tunnelman tekemiinsä hedelmäpeleihin. Näin on tapahtunut tälläkin kertaa ja Paradise Cityn soidessa tietää pelaaja välittömästi, että nyt on kunnon asennepeli, josta tulee vielä klassikko.

Me Parhaat Kasinot -sivustolla olemme hedelmäpelien faneja ja parhaat niistä pääsevät arvioitavaksi. Kun näimme, että tämä peli julkaistaan, niin tiesimme välittömästi, että se tulee saamaan meillä palstatilaa. Tilaisuutta ei voi ohittaa ja kaikki toimituksessamme olivat pelitili valmiina, kun julkaisupäivä koitti. Tässä on meidän arvostelumme ja kokemuksemme tästä loistavasta pelistä, sekä sen sisällöstä, joka tuo pelaajan päivään paljon asennetta ja riemua.

Guns N’ Roses Peruspeli

Guns N’ Roses on hedelmäpelinä tuttua NetEntin kaavaa noudattava kolikkopeli. Se sisältää tutut viisi rullaa, jotka pyörivät kolmessa rivissä ja voittolinjoja on 20 kappaletta. Panostasot ovat säädettävissä jokaiselle sopivaksi ja palautusprosentti lähes huikeat 97%. Tässä pelissä on siis perusasiat kohdallaan ja bändin musiikki vain nostaa tunnelman kattoon. Symboleina on korttipakan ylimmät kortit, sekä tietysti Slash ja Axl, jotka tuovat lisäominaisuuksia. Huikeita pelihetkiä on jo peruspelin aikana, joten bonuspeliä tuskin malttaa odottaa.

  • Viisi rullaa ja kolme riviä
  • 20 voittolinjaa
  • Panostasot: 0,20 – 200 €
  • Palautusprosentti 96,98%
  • Wild -symbolit
  • Scatter -symbolit
  • Stacked Wilds
  • Kerroinkorotukset
  • Ilmaiskierroksia
  • Bonuspelejä

Welcome to the Jungle, November Rain, Chinese Democracy, Paradise City ja Sweet Child O’Mine vievät pelaajan rokin maailmaan, josta ei niin vain irtaudutakaan. Peli vangitsee hetkessä pelaajan tunnelmaan, jossa yleisö huutaa ja kitarasoolot huipentavat hittikappaleita. Raha pelit ovat parhaimmillaan, kun pelaajan tunnetaso saadaan ylös ja tässä pelissä se on katossa automaattisesti.

Lisäominaisuudet

Guns N’ Roses tarjoaa Bonus Wheelin, jota pääsee pyöräyttämään, kun saa kolme bonussymbolia. Se on levylautanen, jossa neula pysähtyy bonuspelin kohdalle ja vaihtoehtoja on monta. Pelit on nimetty tietysti bändin mukaan ja The Crowd-pleaser Bonus Game, Encore Free Spins, Appetite for Destruction Wild ja Legend Spins tarjoavat huikeaa viihdettä. Juuri tuo monta eri vaihtoehtoa saa pelaajan yrittämään yhä uudestaan, sillä jokainen bonuspeli on erilainen sisällöltään. Pelissä riittää siis tekemistä ja uutta pitkäksi aikaa.

Hyviä bonuspelejä on nettikasinoilla vaikka kuinka paljon, mutta tässä on kaikki jotenkin todella hienosti kohdallaan. Koko peli sisältää sellaisen tunnelman, että sitä ei missään muualla ole vastaan tullut, joten tässä on lähes kympin suoritus. Ainakin bändin faneille tämä peli on täydellinen ja bonuspelit vain lisäävät pelinautintoa. Peliin on saatu samaa yllätyksellisyyttä, kuin itse bändissäkin on aina ollut. Ennalta-arvaamattomuus tuo pelaamiseen todellisen jännityslisän, jota ei muualta löydä ja siksi tämä hedelmäpeli nousee meidän suosikiksemme.guns n roses

Yhteenveto

Guns N’ Roses on niin hyvä hedelmäpeli, kuin nettikasinoilla vain voi olla. Koko sen teema, musiikkia myöten on täydellisesti hiottu kohdalleen ja jokainen palikka tuntuu sopivan pelin sisältöön. Mitään irrallista vaikutelmaa ei tule bonuspeleissäkään, sillä niissä on samaa henkeä, kuin pelin livekonserttimaisessa tunnelmassa. Parhaat nettikasinot tarjoavat tietysti tämän casinopelin valikoimissaan, joten sitä pääsee pelaamaan melkein millä tahansa kasinolla.

Jos innostuit pelin kuvauksesta, niin nyt kannattaa käydä samalla katsomassa, mitä tarjouksia meillä on. Jokainen nettikasino, joka pääsee meidän listaukselle, on varmasti laadukas ja hyvä pelipaikka. Sieltä löydät parhaat casinopelit, sekä huikeita tervetulobonuksia, joissa on ilmaiskierroksia riittävästi. Näillä kierroksilla on hyvä mennä kokeilemaan rokkielämää ja kokemaan konsertin tuntua Guns N’ Rosesin parissa. Onko tässä sinulle täydellinen hedelmäpeli? Se selviää vain testaamalla ja meidän bonuksilla sitä pääsee testaamaan ilmaisella pelirahalla. Kitara kainaloon ja riffit haltuun, niin alkaa pelikassa kilistä mukavaa musiikkia samalla, kun Welcome to the Jungle raikaa taustalla.